Perjantai alkoi jo aikaisin, kun kävin heittämässä tuon toisen puoliskoni kuudeksi töihin. Käytännössä tämä tarkoitti heräämistä klo 4.30 ja yhteensä 120 kilometrin ajamista. Kotona olin takaisin seitsemältä, jonka jälkeen vielä pari tuntia unta palloon. Sen jälkeen käytin tytöt lenkillä, siivoilin ja käytiinpä vielä ostamassa 15 kiloa nappuloita ennen kuin otimme suunnan kohti Leppävirtaa. Ajoin siis vanhempieni luokse lauantain Tuusniemen näyttelyä varten. Perjantai-ilta meni jäällä lenkkeillessä ja Vanin tassukarvoja trimmailemassa. Eivätkä nuo Vanin valkoiset osat olleet enää niin valkoisia, joten nekin pesin. Vani onnistui pyöräyttämään itseään suihkussa niin, että sen korvaan meni vettä....

Lauantai-aamuna herätyskello soi klo 7.00. Sen jälkeen lyhyt lenkki pihalla ja tavarat kasaan. Näyttelypaikalla olimme n. klo 10.30. Sekin pienen "harhailun" jälkeen, kun en noudattanut Eniron antamia ajo-ohjeita. Saavuin kyllä Tuusniemelle, mutta aivan eri suunnasta kuin, mistä olisi pitänyt. Olin juuri soittamassa äidille ja kysymässä ajo-ohjeita, kun löysin näyttelypaikan. Vanille oli häkki mukana, joten siellä se sitten odotteli kehän alkamista. Kehässä Vani käyttäytyi tosi nätisti, käsittelyn aikana pysyi aivan paikallaan eikä ollut merkkiäkään epävarmuudesta. Yksittäisarvostelussa häntäkin pysyi alhaalla ravatessa, mutta muiden kanssa juostessa se törötti ylhäällä kuin antenni *huoh* Tuomari Gert Christensen tykkäsi kuitenkin Vanista ja antoi erin seuraavanlaisessa arvostelulla:

2 years 9 months. Light female. Feminine head and expression. Scissor bite. Brown eyes. Good neck and topline. Light body. Well angulated. Good bones. Front movement could be more stabile. Good coat. Nice temperament.

Kilpailuluokassa Vani sijoittui neljänneksi, eli tulokseksi AVO-ERI, AVK4. Paras narttu kehässä meidät käteltiin "ulos" ensimmäisten joukossa. Hyvä mieli jäi Vanin käytöksestä, sillä viime toukokuussahan meidän ensimmäisessä näyttelyssä tuomari kirjoitutti: ujostelee tuomaria. Ja nyt hyvä turkkikin mainittiin arvostelussa.

Takaisin Leppävirralle ajelinkin sitten Kuopion kautta. En jaksanut lähteä hortoilemaan takaisin pitkin pikkuteitä. Caro oli käynyt äidin kanssa noin 10 kilometrin lenkillä, eli vastassa oli onnellisen ja tyytyväisen oloinen pikkukoira. Söin, ja käytin tytöt vielä jäällä juoksemassa. Sitten oli pakko kääntyä kohti Lappeenrantaa, vaikkei olisi yhtään huvittanut. Caro ja Vanikin olivat vähän samaa mieltä... Kotona olimme yhdeksän aikaan illalla eikä unta tarvinnut kauaa houkutella.