Caro herätti kolmen aikaan yöllä ja pyysi pihalle. Pissan tarkistaminen osoitti sen, ettei virtsatietulehdus ole vieläkään parantunut. Torstainahan loppui edellinen antibioottikuuri, mutta se ei tehonnut tulehdukseen. Pääsimme Eläinklinikka Tikalle klo 16.45, tai oikeastaan puoli kuudelta. Hieman oli ruuhkaa vastaanotolla. Caro ultrattiin. Ultrassa ei näkynyt virtsakiviä, joten se huoli on nyt poissa. Virtsarakon seinämät näyttivät kuitenkin paksuilta, mikä viittaa eläinlääkäriin mukaan pitkäaikaiseen tulehdukseen. Virtsarakko oli myös suurehko. Pissanäytteessä oli edelleen selviä tulehdusoireita. Nyt Caro sai pitemmän, 20 päivän antibioottikuurin. Lisäksi viiden päivän kipulääkekuuri. Toivotaan, että Caro alkaisi näillä parantumaan. Kisakalenteria on nyt katsottava uusiksi, kun tuosta kipulääkekuurista tulee 28 vrk:n varoaika ja antibiooteista seitsemän päivää.