Caron agiryhmä on yhden alkeiskurssin kummiryhmänä. Tänään kävimme näyttämässä pari pientä radanpätkää uusille harrastajille. Caro teki molemmat radat virheettömästi ja hyvällä vauhdilla. Lisäksi annoimme alkeisryhmäläisten kokeilla, millaista on ohjata osaavaa koiraa. Hieman epäilytti, kun Caroa ei ole koskaan kukaan muu ohjannut. Mutta hienosti meni. Annoin nakit käteen ja pari kurssilaista ohjasi lyhyen pätkän. Caro oli aivan innoissaan. Tämän jälkeen kävin vielä katsomassa, kun Tiina, Kirsi ja Mirka treenasivat koiriensa kanssa verkkokeppejä. Miekin taidan opettaa Vanille keppejä niiden kanssa, tai lähinnä siis sitä aloitusta.

Sain Caron pissanäytteen bakteeriviljelyn ja resistenssimäärityksen tulokset. Bakteeriviljelyssä löytyi kolibakteeria, ja virtsatietulehduksen jatkohoitoon vaihdettiin Baytril-niminen antibiootti. Virtsarakko ultrataan ja röntgenkuvataan ensi viikolla. Tämä antibioottikuuri vaikuttaa siihen, että jouduin perumaan Caron osalta 16.5. Lappeenrannan agilitykisan ja 23.5. Imatran tokokokeen. Hoidetaan ensin kettu kuntoon.