Kävelimme heti aamusta LAU:n hallille. Susku toi Cabbyn, jonka kanssa kokeilin pientä radanpätkää. Lisäksi näin ihanaista Kiraa, jonka masussa asustelee pieniä beeceen alkuja... Cabbyn kanssa meni kivasti, kunhan muistan ottaa rauhallisesti. Kepeillä oli vähän sählinkiä, mutta sitten tajusin näyttää kädellä, mitä on tehtävä. Keinua muistuteltiin ja renkaallekin löydettiin oikea ohjaustapa. Muuten rata sujui hienosti, tästä on hyvä jatkaa. Caro teki myös lyhyitä pätkiä, ja voi hitsi, miten kettusella oli poweria. Se oli superhyvä, ohjaaja ei vaan meinannut osata ohjata oikein. On se välillä vaikiaa. Vani hyppäsi yhden ainoan esteen, nyt hyppytekniikka oli normaali. Mutta rauhallisella linjalla jatketaan edelleen.

Illalla lähdin kuskiksi Pinjalle ja kelpie-Jillalle, jotka osallistuivat Imatran Toko-Teamin tokokokeeseen. Miehän olin ilmoittanut molemmat koirat sinne, mutta nuo lääkekuurit/varoajat sotkivat nyt hommaa. Omat koirat jäivät siis kotiin. Kokeessa oli mukavasti tuttuja, ja hyviä tuloksiakin syntyi. Pinja ja Jilla tekivät iloisen suorituksen, josta kertyi 158,5 pistettä, ja siihen mahtui nolla paikkamakuusta. Upean numerosarjan parivaljakko siis tehtaili. Nyt vaan paikkamakuu kuntoon, niin ne puuttuvat ykköset ropisevat nopeasti kisakirjaan Silmänisku Hienoa tytöt!

Olipa mukava käydä katsomassa tokokoetta ilman, että osallistui itse. Näistä saa aina jotakin "kotiintuliaisiksi"... Mutta pakko sanoa, että kyllä veri vetää tokokehäänkin!