Aamulla ajeltiin taas Taavettiin fysioterapeutin käsittelyyn, tai siis tytöt pääsivät siihen ja mie kateellisena katselin. Caro käsiteltiin taas ekaksi, tuntui olevan edelleen kipeä kyljistä, mutta paikat kyllä rentoutuivat. Olivat kuulemma paikat auenneet edellisen hoitokerran jälkeen, mikä on saattanut aiheuttaa myös "uusia" jumeja. Koira saa siis käyttöönsä sellaisia lihaksia, jotka ovat aiemmin olleet jumissa jne. Vanilla pahimmat paikat ovat edelleen lantioselässä ja lantiossa sekä takareisissä. Kyllä nekin aukenevat, eli ei hätää sen puolesta. Caron kanssa pitää tehdä erilaisia kieputuksia, että selkäranka saadaan liikkumaan ja sitä kautta kylkiinkin liikettä. Vanille puolestaan "kotiläksyksi" rauhallista ravia ja pitkien mäkien kävelyä rauhassa.

Illalla lähdimme myös Huhtiniemen kentälle. Siellä iso tokopoppoo tihkusateessa, eli Emma ja Hiro, Marika ja Nemo, Mirka ja Rape, Kirsi ja Keira & Mutka, Anne ja aussit sekä Tiina kelpieiden kanssa. Pahoittelen, jos unohdin jonkun ;)

Aluksi teimme paikkamakuut. Caro oli ekassa ryhmässä. Ennakoi maahanmenoa, muuten paikkamakuu oli suht rauhallinen, vähän pää pyöri äänien suuntaan (katselin auton ikkunan läpi) ja vierellä käytiin palkkaamassa koiraa yms. Loppuun rauhoittui ihan mukavasti, niinkin mukavasti, ettei noussut ekalla käskyllä perusasentoon. Aikaa taisi mennä kolmisen minuuttia.

Heti Caron paikkamakuun jälkeen otettiin toinen ryhmä, eli myös Vani paikkamakuuseen. Hyvin painui maahan ja levollisesti makasi. Tippui lonkalle jossain vaiheessa. Loppuun siisti perusasento ja muistin sivu-käskynkin (enkä sanonut istu - silloin takapuoli pompsahtaa eteenpäin).

Sitten Carolle treeni. Tehtiin seuraamispätkää, missä painopiste oli niissä aluissa. Toistin seuraa-käskyä ja palkka tuli kontaktista, hieman hetsausta myös alussa, mutten lähtenytkään liikkeelle. Tällä pyrin saamaan siihen seuraamisen alkuun napakkuutta. Lyhyt seuraamispätkät olivat hienoja! Kettu pelittää...

Pari kisanomaista luoksetuloa. Hyvä vauhti ja napakat stopit. Sen jälkeen luoksetuloja myös maasta ja seisomasta, ei perusasentoa näihin, vaan pääsi palkalle, kun vauhti oli sopiva.

Metallista myös, hetsausta ja takaisin tullessa aina vapautus minun jalkojeni takana olevalle namikipolle. Tämä on tuonut intoa mennä metallisen kapulan luokse ja nopeutta myös sen ottamiseen suuhun. Takaisinkin tulee laukalla, eli liike alkaa pikkuhiljaa rakentua. On sen kanssa tehty töitäkin :)

Istuminen oli jälleen hyvä, nyt otin virittelysanan mukaan ennen liikettä.

Loppuun vielä kaukojen m-s-m -vaihtoja ja muuta temppuilua. Oli kivvaa!!!

Ai niin, teki Caro vielä henkilöryhmän läpi seuraamiseen. Ihan ok menoa.

Vanin kanssa tein liikkeet kokeenomaisessa järjestyksessä.

Seuraamisessa laitoin narulelun treeniliivin helman alle, minun vasemmalle puolelle. Hienolla kontaktilla teki hommia. Siinä vaiheessa, kun Vanin häntä osuu käteen seuraamisen yhteydessä, tiedän että fiilis on kohdillaan. Häntä nousee tosi korkealle, kun vire on oikeanlainen. JES! Muutenkin seuraaminen pelitti.

Ensimmäinen maahanmeno meni hiukan plörinäksi. Vani ponkaisi pystyyn, kun menin sen taakse. Oli vähän liikaa intoa narulelun perään tai jotain. Sitten uusiksi ja aivan mahtis suoritus. Ei voi muuta sanoa, hieno valmisteleva osuus, painui nopeasti maahan ja hyvä perusasento vielä loppuun.

Luoksetuloa tein tolpan kierrolla ja nameja nakkelemalla. Yritän siis saada sen stopin vahvaksi ja sitten vasta rupean tekemään liikettä kokonaiseksi.

Seisominen oli oikein hyvä. Ensimmäisellä kerralla onnistunut suoritus kaikilta osin.

Noudossa hetsasin ensimmäisen, vaadin kuitenkin luovuttamista edessä. Tiputti ekan jalkoihin. Otettiin toinen samaan tapaan, sitten parempi luovutus. Viimeisellä kerralla kokeilin sitä, että laitoin narulelun treeniliivin helman sisälle tuohon minun etupuolelle. Tosi tiiviis luovutus saatiin näin aikaiseksi. Pitotreeniä seuraavaksi...

Kaukokäskyt JEEE! Tehtiin kokonainen sarja, palkkasin joka vaihdon jälkeen. Hienosti nousi ensimmäiseen istumiseen ja sit kaikki vaihdot oikein. Kyllä tästä vielä liike tulee. 

Vani oli tänään hurjassa vireessä. Tosi ihana mustavalkoinen :)