Pidämme joulukuun treenitaukoa, joten nyt on hyvä aika arvioida mennyttä vuotta ja suunnitella jo tulevaa. Tammikuussa 2009 asetin tällaisia tavoitteita:

tässä tavoitteet vuodelle 2009...

Caro:
- Agissa varjoAVA + enenmän startteja kuin tänä vuonna
- Tokossa TK3 ja evl-liikkeiden treenaaminen 
- BH

Vani:
- TK2, TK3
- agilityssä kisauran korkkaaminen
- näyttelyitä, eka sert? -> just joo, ei taatusti
Laughing

Caro saavutti epävirallisen agilityvalion arvon 1.11.2009 Imatran agikisoissa. Nollia kertyi vuoden aikana kolme kappaletta. Startteja tuli nyt 16, vuonna 2008 osallistuimme vain yhdeksälle radalle. Tokossa saimme VOI-liikkeet tunnaria lukuunottamatta kuntoon, ja korkkasimme VOI-luokan. Tulosta ei ole vielä tehty. BH:n Caro suoritti 11.10.2009 Lappeenrannassa.

Vanin kohdalla saimme AVO-liikkeet kuntoon ja kaksi AVO1-tulostakin. Se viimeinen ykköstulos jätti kuitenkin odottelemaan itseään. Vani korkkasi myös agilityuransa, mistä on yksi tuloskin saavutettuna. Kävimme myös seitsemässä näyttelyssä, mistä parhaimpana PN2 ja VA-SERT. Se sert oli siis aika lähellä

Ja tässä tavoitteita vuodelle 2010:

Caro:

- Agility: Pidämme agilityssä kisakunnon kohdillaan ja kisastartteja mahdollisimman paljon, saatamme jahdata myös epävirallisen hyppyvalion arvoa.

- Toko: Nyt olisi tarkoituksena saavuttaa se TK3. Myös EVL-liikkeille luodaan pohjaa.

Vani:

- Agility: Kepit, kontaktit ja lähdössä pysyminen kuntoon. Kakkosluokkaan.

- Toko: Viimeinen AVO1-tulos. VOI-luokan korkkaus loppuvuodesta, myös EVL-liikkeille luodaan pohjaa.

- Näyttelyitä kierretään mahdollisuuksien mukaan. Jos se eka sert irtoaisi tänä vuonna...

- Muut: mahdollisesti BH ja MH-luonnekuvaus.

 

Sitten olisi pari projektia, jotka selviävät ajan myötä. Mutta ei niistä nyt vielä enempää